Uudelleenarvioinnin aika

Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka lukevat uudelleen samoja kirjoja tai katsovat uudelleen samoja elokuvia. Tiedättekö niitä tyyppejä, jotka lukevat joka syksy Veikko Huovisen Hamsterit ja katsovat joka Itsenäisyyspäivänä Tuntemattoman sotilaan, Edvin Laineen versiona.

Itse en ole sellaiseen pystynyt. Kärsin jonkinlaisesta käänteisestä Peter von Bagh -syndroomasta. Peter kertoi usein ehtoopuolen haastatteluissaan, miten hän ei enää koskaan tuhlaisi kahta tuntia elämästään uuden huonon elokuvan parissa. Hän mieluummin nousee kesken ylös ja kävelee ulos teatterista. Hän myös kertoi, että katsoo paljon mieluummin varman klassikon, Citizen Kanen, kun ottaa riskin ja kokeilee jotain uutta.

Itselläni reaktio on päinvastainen. Olen kyllä joskus yrittänyt lukea samaa kirjaa uudelleen, mutta jo ensimmäisten rivien jälkeen on alkanut ahdistaa, tiedän mihin tämä on menossa, ja mieli on alkanut janota jotain tuoretta ja yllättävää.

On mahdollista, että tämä luonteenpiirre on ajanut minut töissä markkinoinnin pariin. Eikä tämä ole välttämättä kunniaksi markkinoinnille. Toimin alalla, joka ei ole pysyä pöksyissään aina kun nenän eteen tuodaan uusi kimaltava juttu. Ollaan ihan suunnattoman innoissaan siitä, että brändi saadaan vietyä metaverseen. Ja kun tekoäly nyt vihdoin pystyy muodostavaan fiksuja lauseita ja luomaan avainsanoilla visuaalisesti vaikuttavia kuvia. Tämä on järkevää. Markkinointia tehdään, jotta saataisiin aikaan muutos, ja muutos edellyttää uutta, innovaatioita siihen mitä markkinoidaan ja innovaatioita siihen tapaan, jolla markkinointia tehdään.

Samalla on toki vaarana käydä niin, että ikiaikaiset, ihmisen tuhansia vuosia samana pysyvään käyttöjärjestelmään liittyvät totuudet saattavat unohtua. Se, että jos ihmisiin haluaa vaikuttaa, niin ensimmäinen askel on osoittaa arvostavansa, ja sitten kuunnolla. Tarkimmastakaan tekoälypohjaisesta kohdentamisesta ei ole iloa, ellei siitä isolla rahalla ja vaivalla hankitusta kohtaamisesta ota iloa irti.

Miten tämä liittyy kirjojen uudelleen lukemiseen. Ehkä siten, että kirjoissa on sekä ikiaikaista viisautta että uusia ideoita. Ja aivan kuten jämähtäneeseen mieleen on saatava uusia impulsseja, niin yhtä hyvin uuden keskellä on hyvä välillä etsiä jotain kestävämpää.

Olen luonteeltani luokittelija. Listaan jokaisen kirjan jonka olen lukenut Exceliin, Goodreadsiin ja Storygraphiin. Pohdin viikkotolkulla joka vuosi mikä on mielestäni vuoden paras bisneskirja. Samanlaista kategorisointia ja paremmuusjärjestykseen laittamista harjoitan kaikessa. En ole siitä erityisen ylpeä, kyse on täysin pakkomielteisestä ja irrationaalisesta puuhasta, joka on raskasta lähipiirille ja välillä myös itselleni.

No, nyt kun vuodet kuluvat, olen alkanut epäillä omia vanhoja arvioitani. Oletetaan, että pidin Sun Tzun Sodankäynnin taitoa hienona kirjana, kun luin sen 22-vuotiaana, kun näin että Michael Douglas, joka näytteli Wall Streetissä Gordon Gekkoa siteerasi sitä hienosti. Mutta kuuluuko se todella enää kaikkeen pyhimpään, 100 parhaan kirjan hyllyyn, jonne pääsevät vain ne kaikkein merkittävimmät? Varsinkin nyt, kun siitä on julkaistu uusia suomennoksia ja kirjoittajan nimen suomennoskin on muuttunut Sunziksi.

Minä olen 35-vuodessa muuttunut, maailma ympärillä on muuttunut ja olen sen jälkeen lukenut tai kuunnellut tuhansia kirjoja, excelin mukaan 8283, mutta olen aika varma, että joitakin on kiireisinä vuosina unohtunut merkitä.

Joten tänä keväänä kokeilen jotain uutta. Luen, vaikka väkisin, vaikka niin, että minut sidotaan pakkopaitaan, suuhuni laitetaan kapula, ja varmistetaan että kuulokkeet ovat korvissa ja joudun kuuntelemaan uudelleen 10 todellista bisneskirja-klassikkoa.

Katsotaan miten hyvin ne ovat kestäneet aikaa, miten oma arvioni niistä on muuttunut. Ensimmäiseksi ajattelin ottaa käsittelyn sen Sodankäynnin taidon. Jos jotain teistä huvittaa lukea se kanssani, niin olette enemmän kuin tervetullut. Mutta luetaan se nopeasti, ennen kuin muutan mieleni. Sovitaan vaikka, että jaetaan kokemuksia kuun lopussa, 31.1. Laita viestiä, jos olet mukana.