Luin sen uudelleen 1: Sunzi (Sun Tzu): Sodankäynnin taito

Lähestyn ensimmäistä uudelleen luettavaa kirjaa hermostuneesti. Olen oikeasti huolissani kahdesta asiasta.

Ensinnäkin pelkään, että en kovasta yrityksestä huolimatta onnistu lukemaan sitä uudelleen. Näin siis siitä huolimatta, että sivuja ei ole sataakaan.

Pelkään siis, että uudelleen lukeminen on hermostolleni sietämätöntä, ja että omassa mielessäni tärkeäksi kasvanut projekti jää siksi toteuttamatta.

Toiseksi pelkään, että kirja johon tartuin 35 vuotta sitten Wall Street -elokuvan ja Michael Douglasin esittämän Gordon Gekkon innoittamana, paljastaa juuri niin naiiviksi ja harhaiseksi ihastukseksi kuin miltä se kuulostaa.

Älkää ymmärtäkö väärin, en edes silloin samaistunut Gekkon arvomaailmaan, mutta salaperäinen teos menneisyydestä kiehtoi.

Mutta kiehtooko se enää? Pelkään, että että en ehkä enää pidä näitä sodankäyntiin liittyviä oppeja ihan niin käyttökelpoisena bisneksessä kuin 80-luvulla, jolloin Cokis ja Pepsi kävivät cola-sotaa ja Komatsun motto oli Destroy Caterpillar. Ja mietin miltä tuntuu lukea tätä samalla kun siviilejä kuolee Ukrainassa.

Ensimmäinen pelko haihtuu välittömästi. Ei ole sattumaa, että tätä konkreettista ja vahvaa tekstiä luetaan vielä 2500 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen.

Sunzi aloittaa kertomalla miksi.

Sodankäynti on valtion elinkysymys, kuoleman tai elämän tanner, tie olemassaoloon tai tuhoon. On välttämätöntä tutkia sitä huolellisesti.

Nopeasti käy myös ilmi, että vaikka Sunzi puhuu paljon maastosta, aseista ja marssien pituuksista, siis tekniikasta, niin viime kädessä kyse on psykologiasta.

Sodankäynti perustuu harhaanjohtamisen taitoon.

Kun olet voimissasi, hämää kyvyttömyydellä. Kun olet valmistautunut, teeskentele valmistautumatonta; kun olet lähellä, anna vaikutelma, että olet kaukana; kun olet kaukana, anna vaikutelma, että olet lähellä.

Ei ole mikään ihme, että Napoleon kantoi tätä kirjaa mukana kaikissa sodissaan. Eikä ole mikään ihme, että Mannerheimin kenraali Aksel Airo luki kirjaa iltaisin, keskusteli siitä kenraalikollegoiden Heinrichin ja Paasosen kanssa ja antoi sen lopulta Mannerheimille vahvalla suosituksella. ”Tämä kirja sisältää kaiken olennaisen sodankäynnistä”. Eikä ole mikään ihme, että Persian sodassa kenraali Norman Schwarzkopf vannoi teoksen nimeen ja että sitä on luettu strategian perusteoksena USA:n armeijassa, laivastossa ja merivoimissa.

Mutta miksi tästä on tullut myös bisneskirjojen klassikko? Amerikkalaiset yritysjohtajat listaavat sen usein Raamatun ja Ayn Randin ohella eniten heidän ajatteluunsa vaikuttaneeksi teokseksi. Snapchatin perustuja osti Sodankäynnin taidon kaikille työntekijöilleen, sen jälkeen, kun hän oli ensin torjunut Facebookin Mark Zuckerbergin ostotarjouksen ja joutunut sitten tämän uhkailujen kohteeksi. Snapchat säilyi itsenäisenä ja kasvatti arvon 750 miljoonaan.

Osittain kyse on varmasti sotaisesta retoriikasta, jota itse tässä yhteydessä vierastan. Yritysten ei nähdäkseni niinkään kannattaisi käydä sotaa keskenään. Järkevämpää olisi keskittyä täyttämään asiakkaidensa osin tiedostamattomia tarpeita. Ja luoda työpaikkoja, jossa ihmiset voivat ja haluavat täyttää noita tarpeita.

Mutta toisella lukemalla nousee esiin myös näiden vanhojen psykologisten viisauksien relevanssi tämän päivän yritysjohdolle.

1) Niistä ensimmäisen on tarpeettoman sodan välttäminen. Sen sijaan, että kilpailee vain hinnalla toisensa kuoliaaksi, kannattaa mieluummin luoda jotain uutta, oma kategoria. Niin voi ”voittaa ilman taistelua.” Sunzi korostaa koko ajan että tavoitteena ei ole olla rohkea ja kuolla, vaan tehdä asiat niin että ne ovat suhteellisesti helppoja ja luontevia.

2) Toinen tärkeä oppi liittyy hallitsijan ja kenraalin, bisneskontekstissa omistajan ja johdon väliseen suhteeseen. Toisin kuin voisi kuvitella, Sunzi ei todellakaan ole yksinkertaisen valtahierarkian kannattaja. Hallitsija / omistaja voi antaa järjettömiä, oman edun vastaisia ohjeita tai sekaantua asioihin, joista ei ymmärrä mitään. Sunzin sanoin ”Jos taistelun tie johtaa ehdottomaan voittoon, mutta hallitsija kieltää taistelemisen, voidaan silti taistella. Siten valtion aarre on kenraali, joka etenee hakematta mainetta, vetäytyy väistämättömästä rangaistuksesta huolimatta ja sekä pyrkii suojelemaan kansaa ja kokoamaan hyötyä hallitsijalle.” Käskyttämisen sijasta kannattaa välillä myös kuunnella. Toisaalta myös kenraali voi sekoilla, tehdä toistuvia virheitä siksi, että hän on ylpeä, loukkaantuu herkästi, ei kuuntele tai ei vain ymmärrä mistä on kysymys. Silloin hallitsijan tulee vaihtaa hänet välittömästi. Tässä omistajan/hallitsijan/hallituksen on kannettava oma vastuunsa.

3) Kolmas oppi liittyy joukkojen johtamiseen. Sanat saattavat kuulostaa hieman alentuvilta ja holhoavilta, mutta ne ovat silti viisaat. ”Kun kenraali huolehtii sotilaistaan, kun he olisivat pieniä lapsia, he ovat valmiita vaeltamaan hänen kanssaan syviin laaksoihin. Kun kenraali huolehtii sotilaistaan, kun he olisivat hänen rakkaita poikiaan he ovat valmiita kuolemaan yhdessä.” Myös huonoa johtamista luonnehditaan. Jos kenraali on antelias, muttei osaa käyttää joukkojaan, jos hän rakastaa joukkojaan, muttei kykene antamaan käskyjä, jos joukot ovat kaoottiset, muttei hän kykene niitä hallitsemaan, niin joukot ovat kuin pilalle hemmotellut lapset, ja siksi täysin hyödyttömät.

4) Neljäs oppi liittyy datan hyödyntämiseen. Sunzi puhuu vakoilijoiden käytön puolesta. Ennakkotietoa eivät anna henget, eivätkä jumalat, sitä ei voi päätellä tapahtumista, eikä sitä voi saada tutkimalla laskelmia. Se täytyy kerätä ihmisiltä”.

5) Viides oppi liittyy ripeyteen. Jos on pakko taistella, on syytä toimia nopeasti ja määrätietoisesti. Sunzi on salamasodan ja sissioperaatioiden edelläkävijä. Tämä oppi jos joku osuu sekä korporaatioihin, joissa toiminnan on taipumuksena jumiutua, asioiden jäädä kalvoille, ja kehityshankkeiden muuttua iäisyysprojekteista, jotka tukkivat toinen toisensa.

Noin, ei se nyt lopulta sitten ollutkaan ihan niin hirveää. Vaikka aika oli 2500 vuotta sitten toinen ja ihmiskäsityskin aika erilainen, Sunzista riittää kyllä ammennettavaa, ja aioin jatkossakin pitää sen kunniapaikalla parhaiden kirjojen hyllyssä. Mutta minkä version? Itseltä löytyy sieltä hyllyn kunnianpaikalta Griffitsin englanninnos vuodelta 1963. Sitä on ahkerasti käännetty sitä ennen ja sen jälkeen (Giles 1910, Cleary 1988, Ames 1993, Sawyer, Minford 2002, Mair, 2007 Demna 2009, Huynh 2008), erot ovat pieniä, jotkut versiot ovat ehkä vähän tarkempia, toiset luettavampia, Suomeksi kirjan on kääntänyt Heikki Karkkolainen vuonna 1982 englannista. Kiinasta sen ovat kääntäneet Matti Nojonen (2015) ja Timo Tähtinen (2021). Siteeraan tässä Nojosen suomennoksesta. Kohta pitää lopettaa tämä vertailu, tai olen pian lukenut tämän kymmeneen kertaan. Rajansa hulluudellakin.

Entä ajankohtaisuus? Mitä muuta kirjalla on tarjota tämän päivän johtajalle. No, ainakin toivoisi Putinin tarttuvan siihen.

”Kun aseet ovat tylsyneet, joukkojen moraali on laskenut, voimat on kulutettu loppuun ja varat ovat huvenneet, naapurihallitsijat ja vasallit käyttävät vaikeaa tilannettasi hyväkseen noustakseen sinua vastaan. Tällöin edes viisaat neuvonantajat eivät voi korjata tästä aiheutuvia seurauksia.

Vaikka sodankäynnin mielettömästä nopeudesta on kuultu, ei vielä ole nähty älykkäästi pitkitettyä sotaa.”